Tänään on perjantai ja 28. päivä joulukuuta. Päivä on ollut aamusta asti hyvin usvainen ja +2 astetta lämmintä ja näinhän se nyt jatkuu vielä muutamia päiviä, kunnes tulee piikki kaksi päivää pakkasta ja sitten taas lämpöasteita.
Mutta nyt odotellaan vain uudenvuoden vaihtumista ja uuden elämän alkamista.
Nyt toivotan teille kaikille oikein leppoisaa loppu vuotta 2018!
Tänään on lauantai ja 24. päivä marraskuuta. Aurino on paistanut pilvettömältä taivaalta koko päivän ja asteita oli +3 astetta.
Hetken kerrallaan me elämme päivästä toiseen. Toivon niin, että saisin olla terveenä! Minulla on vielä joulukuussa hammaslääkärikin ja silloin ottavat kaksi hammasta pois, mutta toinen hammas on jo lohkennut. Toivottavasti kaikki menisi silloin hyvin!
Nyt toivotan teille kaikille oikein mukavaa joulun odotusta ja siitähän se kevätkin sitten tulla tupsahtaa!
Tänään on tiistai ja jo 30. päivä lokakuuta. Näin ne kuukaudet ja vuodet vierii ja elämä jatkuu.
Nyt tuntuu, että elämä voisi jatkua pidempäänkin, kun olen laihtunut kahdessa kuukaudessa jo 7 kiloa!!! Se on hyvin, joten kiitos ihanan ateriapalvelun!
Oikein hyvää syksyä kaikille!
Tänään on sunnuntai ja 9. päivä syyskuuta. Tästähän ne pimenevät päivät taas alkavat ja odottelemme joulua jouluvaloineen ja sitten taas uutta kevättä ja kesää. Niinhän ne vuodenajat vaihtelevat ja kaikki ovat vaan niin kauniita.
Tänään on maanantai ja jo 6. päivä elokuuta. Mutta nyt kokeilen taas yhtä tapaa saada uusia kuvia tänne.
Ei onnistu!
Tänään on lauantai ja jo 28.7.2018. Kuumuus vaan jatkuu ja jatkuu ja asteet liikkuvat jopa 30 yläpuolelle.
Minun täytyy nyt vaan olla hissukseen, kun on näin kuumaa, kun tämä käy jo sydämeeni ja tätä on jatkunut jo pitkään.
Mukavaa viikonloppua kaikille!
Tänään on torstai ja 17. päivä toukokuuta. Sää on alkanut viilentyä ja ukkonenkin jyrisee.
Leppoisaa toukokuuta kaikille!
Tänään on sunnuntai ja 6. päivä toukokuuta. Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta ja asteet kohosivat ainakin 13 asteeseen ja jatkossa vielä enemmän.
Oikein hyvää toukokuuta ja kesän odotusta kaikille!
Tänään on lauantai ja 7. päivä huhtikuuta. Aurinko paistaa ja päivä kerrallaan askel askeleelta menen eteenpäin. Pian pääsen uloskin, niin jospa sekin antaisi taas voimia minulle.
Tänään on lauantai ja 24. päivä maaliskuuta. Aamu oli pilvinen, mutta nyt näyttää jo kirkastuvan ja lämpöasteetkin vain nousevat.
Nyt toivottelen teille kaikille oikein mukavaa kevään odotusta!
Tänään on keskiviikko ja 14. päivä helmikuuta. Tänään vietämme Ystävänpäivää, joten nautimme elämästämme täällä omassa rauhassa.
Tänään on sunnuntai, laskiaissunnuntai ja jo 11. päivä helmikuuta. Lunta on vielä maassa ja lisää tulee koko ajan. Mutta ei se minua haittaa, kun minulla on nyt hanuri, jolla voin soitella ja nauttia musiikista.
Päivä kerrallaan mennään kohti kevättä ja täällä on tosi hyvä hoito ja siitä olen hyvin kiitollinen.
Vielä minäkin tanssahtelen!
Mukavaa laskiaista!
Tänään on lauantai ja 3. päivä helmikuuta. Päivä on ollut pilvinen, mutta ei sateinen.
Nyt käyn nämä kaikki blogini läpi, jotta saan ne kaikki ajan tasalle.
Ja nyt toivotan kaikille oikein hyvää helmikuuta!
Tänään on maanantai ja jo 29. päivä tammikuuta eli tammikuukin lähenee jo loppuaan ja alkaa jo helmikuu. Maa on saanut valkoisen lumipeitteen ja Suomi sai edelleen ihanan presidentin Sauli Niinistön enemmistön äänestyksellä. Hienoa ja onnea Sauli ja Jenni!
Minulla onkin tällä viikolla paljon toimintaa eli joka päivälle! Tänään on Josefin trimmaus, huomenna tulee kuntouttaja kotiin, keskiviikkona siivooja, torstaina on silmälääkäri vihdoinkin ja perjantaina on jalkahoitoa tiedossa. Hyvin lähtee tämä viikko nyt osastolla olon jälkeen käyntiin, joka päivälle jotain!
Nyt toivottelen teille kaikille oikein mukavaa viikkoa!
Tänään on lauantai ja 20. päivä tammikuuta. Sää on sumuinen ja pakkasta -8 astetta.
Päivittelen nyt näitä blogejani, kun tämä uusi konekin on tullut jo tutuksi täällä ja on helppoa päivittää.
Nyt toivottelen teille kaikille oikein mukavaa viikonloppua!
Tänään on tiistai ja 2. päivä tammikuuta. Nurmi viheriöi ja lämpöasteita luvassa jatkossakin.
Onneksi nyt pyhät loppuivat ja arki alkaa ja voi toimittaa asioita. Tänään jo kävi isännöitsijä huoltomiehen kanssa katsomassa mitä voisi tehdä muutoksia tähän ihanaan asuntoon. Ja lupasivat kyllä jotain keksiä. Huomenna minulla on Marevan mittaus, torstaina diabeteshoitaja ja perjantaina tulevat sitten kotipalvelusta kertomaan mitä apuja voisimme saada. Täällä toimii kaikki niin hyvin ja nopiasti!
Mutta päivästä toiseen menemme eteenpäin ja täällä tuntuukin, että elämä vielä voittaa ja voimme elää onnellisina loppuun asti.
Nyt toivotan teille kaikille oikein mukavaa päivän jatkoa!