Tänään on perjantai ja 13. päivä kesäkuuta. Päivä on ollut hyvin sateinen ja tuulinen asteiden ollessa +12 eli koleaa on täällä. Mutta pian me pääsemme Espanjan auringon alle omaan uuteen kotiimme. Sitten meillä ei olekaan paluulippua. Toki voimme tulla käymään täällä, jos voimat antavat myöten.
Muuten täällä menee aika hitaasti, kun ajatukseni lentävät jo muille maille vierahille. Meillä on siellä koti jo valmiina ja nyt on käynnissä jo pakkaushommat. Osa tavaroistamme viedään mukana, osa annetaan lapsille ja osa heitetään pois.
Mutta eilen kävimme kampaajallani ja sain hyvin kauniit hiukset, joihin olen tosi tyytyväinen ja tulen jatkamaan tätä tyyliä jatkossakin.
Mutta enpä tämän enempää kirjoittele, kun sitten siellä uudessä kodissamme on aikaa kirjoitella ja on tosi hyvä nettiyhteyskin, joten kirjoittaminenkin sujuu loistavasti. Täällä valitettavasti nettiyhteys katkeilee vähän väliä ja sekös harmittaa.
Mutta nyt toivottelen teille kaikille oikein mukavaa kesän jatkoa, vaikka eipä tämä oikein kesältä edes tunnu!