Me vietämme jo kolmatta joulua täällä Espanjan lämmössä. Mutta sillä erotuksella, että nyt meidän ei tarvitse enää lähteä pois täältä.
Joulukuusi on koristeltu ja valotähti parvekkeella ja olohuoneessa. Josef nauttii auringossa parvekkeella ja viettää ensimmäistä jouluaan kanssamme ja on 6 kuukautta. Hän on niin ihana Josef Perfecto, siis aivan täydelllinen ja kulkee minun perässäni koko ajan ja nukkuu sylissäni hyvin mielellään.
Mutta nyt toivottelen teille kaikille oikein ihanaa ja muistorikasta joulua!
27.12.2017
maanantai 22. joulukuuta 2014
torstai 4. joulukuuta 2014
JOULU JO TULLA JOLKOTTAA
Tänään on torstai ja jo 4. päivä joulukuuta. Eipä ole pitkä aika enää jouluun ja sitten se on taas pian ohikin. Mutta me olemme asuneet täällä Espanjassa jo pian 4 kuukautta ja kyllä tämä aika on mennyt kuin siivillä. Ja kesä jatkuu eikä täällä ole pakkasta eikä liukasta eikä lunta. Mutta raikas sää on hyvä hengittää ja astmani voi silloin paremmin. Yhtään ei ole ikävä Suomeen, joten täällä puuhaa riittää.
Saimme nukkehuoneenikin jo järjestettyä hyvin ja 120 nukkeani siellä tyytyväisinä istuvat ja odottavat uusia vaatteitaan.
No, aika mennee toki tämän meidän pikku veijarinkin kanssa, joka pian täyttää jo 6 kuukautta. Haimme hänet lokakuussa ja annoin nimeksi Josef ja nyt jo Josef Perfecto, koska hän on jo täydellinen. Eli hän on juuri sellainen, kun minä halusinkin, oikea sylivauva, joka haluaa nukkua sylissäni ja aamuyöllä tulee viereeni, ihana lellittävä ja hellittävä. Joka paikkaan seuraa minua ja meitä molempia. Hän istuu sylissäni, kun viemme ruokaa kissoille ja katselee siinä vaan, kun kissoja on paljon ja syövät ruokansa.
Tänään oli siivooja ystävämme tekemässä puhdasta kodissamme ja hän tekee sen kahden viikon välein ja se tuntuukin hyvältä.
Mutta tällaista tällä kertaa ja nyt toivottelen teille kaikille oikein mukavaa joulukuuta ja joulun odotusta!

lauantai 11. lokakuuta 2014
MITÄPÄ NIMEKSI ANTAISIN...
Tänään on lauantai ja 11. päivä lokakuuta. Ilta on jo pimentynyt ja pian on kömmittävä pehkuihin.
Mutta otsikkooni viitaten, niin blogini nimi jo kertoo sen. Paljon on tapahtunut sitten viime päivitykseni, mutta nyt kun olemme asettuneet jo tänne Espanjaan, niin yritän ainakin päivittää kaikkia blogejani mahdollisimman ahkerasti.
Mitäpä tänään on tapahtunutkaan? No, aika paljonkin, mutta muutamia mainitakseni, niin kävimme aamulla kaupoilla sillä aikaa, kun siivooja siivosi täällä kotimme putipuhtaaksi. Ja mikäpä sen mukavampaa kuin tulla sitten puhtoseen kotiin syömään kaalilaatikkoa ja pannukakkua ja hyvät nessut vielä päälle. Sitten illalla lähdimme kissalenkille ja kylläpä heitä olikin paljon kolmessa eri paikassa yhteensä 52 rakasta ystävää. Ja kylläpä tuntui hyvältä, kun kaikille kelpasi ruoka sekä herkkupalat. Otin paljon kuvia ja videoita. Käsitöitä en ole nyt tehnyt, kun on tuo tulehdus taas jylläämässä. Mutta maanantaina tilaamme lääkärin ja toivottavasti sitten saan helpotusta.
Mutta kuvat puhukoon enemmän kuin tuhat sanaa:
Heinikkökissat aterialla...
...rannan kissat syömässä...
...ja samoin Karvis kissat aterialla...
... ja aurinko laskee länteen...
Ja nyt toivotankin teille kaikille hyvää yötä!

maanantai 22. syyskuuta 2014
perjantai 25. heinäkuuta 2014
HYMYILEN LÄPI TUSKIEN JA KYYNELTEN
Tänään on perjantai ja 25. päivä heinäkuuta. Päivä on aurinkoinen ja lämmin asteiden kohotessa +29 asteeseen ja täällä sisällä on vielä kuumempi. Mutta minulle antaa viileyttä tuo tuuletin, joka tuossa likelläni hyrräänsä pyörittää.
Mutta nyt on tullut aika hyvästien eli sanon hyvästit synnyinmaalleni Suomelle ja keräämme kimpsumme ja kampsumme ja lennämme pilvien yläpuolella ja kohti Espanjan aurinkoa ja Välimerta.
Päivitän nyt tällä kertaa vain näin lyhyesti, mutta sitten Espanjassa on aikaa päivitellä usiamminkin.
Toivotan teille kaikille oikein mukavaa kesän jatkoa ja pitäkää huolta itsestänne ja toisistanne!

perjantai 13. kesäkuuta 2014
AJATUKSEN SIIVIN
Tänään on perjantai ja 13. päivä kesäkuuta. Päivä on ollut hyvin sateinen ja tuulinen asteiden ollessa +12 eli koleaa on täällä. Mutta pian me pääsemme Espanjan auringon alle omaan uuteen kotiimme. Sitten meillä ei olekaan paluulippua. Toki voimme tulla käymään täällä, jos voimat antavat myöten.
Muuten täällä menee aika hitaasti, kun ajatukseni lentävät jo muille maille vierahille. Meillä on siellä koti jo valmiina ja nyt on käynnissä jo pakkaushommat. Osa tavaroistamme viedään mukana, osa annetaan lapsille ja osa heitetään pois.
Mutta eilen kävimme kampaajallani ja sain hyvin kauniit hiukset, joihin olen tosi tyytyväinen ja tulen jatkamaan tätä tyyliä jatkossakin.
Mutta enpä tämän enempää kirjoittele, kun sitten siellä uudessä kodissamme on aikaa kirjoitella ja on tosi hyvä nettiyhteyskin, joten kirjoittaminenkin sujuu loistavasti. Täällä valitettavasti nettiyhteys katkeilee vähän väliä ja sekös harmittaa.
Mutta nyt toivottelen teille kaikille oikein mukavaa kesän jatkoa, vaikka eipä tämä oikein kesältä edes tunnu!

sunnuntai 20. huhtikuuta 2014
RAUHALLISTA PÄÄSIÄISTÄ KAIKILLE
Tänään on sunnuntai ja pääsiäissunnuntai ja 20. päivä huhtikuuta. Puut nukkuvat ja voi aistia sen hiljaisuuden, mikä ulkonakin nyt vallitsee. Ihmiset ovat rauhoittuneet pääsiäisen viettoon. Mutta elämä jatkuu!
Niin se jatkuu nyt minullakin, kun sain kokea vakavan sairauden eli minullahan oli jouluaattona aivohalvaus ja sitten loppiaisena jouduin myös sairaalaan ja todettiin lievempi aivohalvaus eli TIA. Mutta nyt pikku hiljaa eli päivä kerrallaan alan siitäkin jo selvitä, kunhan muistaisin vain hieman levätäkin. Tai kyllähän sitä muistaa, mutta kun ei malta, että siitä se on kyse. Tottakai olo tuntuisi paremmaltakin, jos lepäisin vaikka joka päivä aina jonkin aikaa, mutta kun en.
Tässä koneella menee aikani niin, kun kuuntelen musiikkia ja teen samalla smileboxiin ja laitan kauniita kappaleita taustalle. Niistä minä tällä hetkellä nautin. Käsitöitä en ole vielä edes katsonut, jotta millaisia lankoja minulla noissa laatikoissa oikein olisi. No, nyt on myynnissä aika paljon tavaroita ja vielä tulee laatikoidenkin vuoro, kun emme voi kaikkea vieädä mukanamme eikä kannatakaan, kun siellä on sitten kaikenlaista kivaa hankittavaa.
Espanjassa siis vietimme 6 kuukautta ja siellä on todellakin hyvä olla ja se on nyt päämäärämme. Me syötimme kissoja joka päivä ja kissat näyttivät tyytyväisyyttään ja otin heistä paljon kuvia, joita on sitten mukavaa katsella ja muistella niitä aikoja, niitä ihania aikoja.
Mutta nyt toivottelen teille kaikille oikein mukavaa pääsiäisen aikaa teille kaikille!

torstai 10. huhtikuuta 2014
maanantai 3. maaliskuuta 2014
SINNITELLEN PÄIVÄSTÄ TOISEEN
Tänään on maanantai ja 3. päivä maaliskuuta. Aurinko on noussut taivaalle ja onpa se jo laskenutkin, sillä ilta täällä jo hämärtää. Mutta täällä on ollut kova myrsky peräti 10m/s ja tuntui, että hiuksetkin lähteävät jo päästä.
Mutta aamulla varhain, kun lähdimme kissalenkille, oli Välimeri aika tyyni, sillä tuuli tuli maalta päin eikä mereltä.
Tässäpä heinikkökissoja meitä vastassa:
Aurinko heijastui Välimereen sädehtien laineilla...
...ja taivaalla pilvet muodistivat oman kauneutensa...
Ja nyt toivottelen teille kaikille oikein mukavaa alkanutta viikkoa!

sunnuntai 2. helmikuuta 2014
AURINKO PAISTAA JA ELÄMÄ HYMYILEE JÄLLEEN
Tänään on sunnuntai ja 2. päivä helmikuuta. Aurinko paistaa ja elämä hymyilee jälleen. Olen saanut elämäni takaisin ja olen siitä kiitollinen ja onnellinen.
Täällä Espanjassa aika menee kuin siivillä, kun olemme ulkona ja viemme ruokaa kissoille, joita on yhteensä jo 50, mutta kaikki niin ihania ja suloisia. Viemme joka aamu heille ruokaa, joten sanommekin sitä kissalenkiksi.
Tämä nettiyhteys ei ole mikään parhainta puolta näyttävä, mutta tälläkin on nyt pärjätty, kun seuraa lukemia, jotta ei ainakaan ylity.
Ajattelin pitää tätäkin blogiani yllä ja päivittelen tätä aina silloin tällöin.
Nyt toivottelen teille kaikille oikein mukavaa sunnuntain jatkoa!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)